Post by Viuhu on Oct 21, 2017 22:03:42 GMT 2
Heissan, täällä yksi innokas liittyjä!
Nimimerkki: Viuhu
Ikää kertynyt: 23v
Roolipelaaminen: Seikkaillut harrastuksen parissa +6 vuotta.
Volker on 29-vuotias mies, ihminen ja paikallisen The Greyhounds jengin toinen johtohahmo. Sukujuuret yltävät aina eurooppaan asti, mutta Volker on kasvanut USA:ssa, tallannut New Yorkin katuja vuosia ja päätynyt lopulta yksin Los Angelesin vilskeeseen, se oli piste surkealle perhe-elämälle. Uuden sivun mukana tuli kuitenkin myös paljon epäkohtia, harmillisia kohtaamisia ja surkeita sattumuksia, joiden kautta Volker löysi itsensä paikallisen jengin suojista. Mies oli aikansa pelkkä rivijäsen, hoiti työnsä, ansaitsi arvostusta ja päätyi korkeampaan asemaan. Korkeamman aseman mukana tuli enemmän valtaa ja tunne-elämää. Ne riittivät aikansa, kunnes ihmissuhteet vaikeuttivat asioita ja ajoivat Volkerin tekoon piilossa muulta maailmalta. The Greyhoundsien toinen johtohahmo menetti henkensä Volkerin käsien kautta ja nosti miehen johtajaksi tuon tilalle, vaikka valta ei ollut se, mitä Volker ajoi takaa.
Persoonana Volker ylpeä, oman arvonsa tunteva ja verroin itsekäs, mutta silti lojaali. Mies, joka mieluummin jakaa käskyjä kuin kuuntelee niitä itse. Itsepäisyys on vahva osa kokonaisuutta, jonka rajoja ei suositella kokeilemaan. Kärsivällisyyttä on, samoin pinnaa, mutta sen katketessa hauskuus on kaukana, sillä Volker ei kaihda väkivaltaa, hallitsee niin nyrkit kuin aseensakin.
Miehen yleisilme on totinen, se uhkuu itsevarmuutta ja pelottomuutta, muttei silti lokeroi miestä tylsäksi. Huumorintajua löytyy, samoin kieltä sarkastisiin letkautuksiin ja halua valvoa öitä mihin ikinä sielu miestä repiikin.