Post by Indorado on Oct 22, 2017 15:45:41 GMT 2
Nickname » Indorado "Indo // Indokaado // Indoraato ym,"
Ikä » 20 vuotta
Roolipelaustausta » aktiivisuudelta hyvinkin vaihtelevia vuosia takana noin yhdeksän.
Hahmo » Rudy Clark | 24-vuotias | mies | ihminen | The Greyhounds -jengin luottohenkilö [jo edesmenneen johtohahmon pikkuveli] | Los Angeles
Luonne&menneisyys »
Rudy on aina ollut luonteeltaan hyvin ailahtelevainen: miehen mielipiteet muuttuvat, tavoitteet vaihtelevat, eikä Rudy pysy alkuperäisessä suunnitelmassa aikatauluista puhumattakaan. Sovitut kellonlyömät, stressi, paineet ja pienetkään vastoinkäymiset ovat omiaan suistamaan Rudyn suunnitelmasta toiseen ja se tekee miehen käytöksestä huonosti ennustettavan. Niinpä Rudy on kuin tikittävä aikapommi, jonka laukaisemiseen riittää pahimpina päivinä pari väärää sanaa tai miehen mielestä vääränlainen äänenpaino, katse tai kosketus, jolloin rääväsuu käy käsiksi, haastaa riitaa, alkaa uhittelemaan tai pahimpina päivinä hyppii ylempiarvoistensa nenille vailla minkäänlaista harkintakykyä tai itsesuojeluvaistoa. Ei ole myöskään tavatonta, että Rudy hakisi draamaa ja haastaisi turhaa riitaa ja riehuisi sen päiten ase tai puukko kädessään.
Taustalla Rudyn käytökselle on pitkälti elämää hallitseva pelko riittämättömyydestä esimerkiksi ihmissuhteissa. Rudyn isoveli on aina toiminut esikuvana elämässä: ollut sellainen, mitä Rudy on itsekin tavoitellut, mutta toisaalta myös aina kadehtinut. Velipoika on menestynyt elämässään paremmin, saanut jalkaa ovien väliin ja tehnyt työtä asioiden eteen siinä, missä Rudy itse on aina kompuroinut perässä ja luikahtanut niistä samoista ovista veljensä jalanjäljissä ikuisena kakkosena, mikä on katkeroittanut nuoremman veljen mieltä vuosikymmeniä. Niinpä arvostusta ja ennen kaikkea huomiota on haettu erilaisin ylilyönnein teini-iästä aina aikuisuuden kynnykselle asti ja omaa paikkaa on samalla etsitty myös The Greyhounds -jengissä, jossa Rudy on noussut luottohenkilöksi lähinnä veljensä suhteita ja luottamusta tai sääliä hyödyntäen.
Nyt, kun isoveli on poissa ja johtohahmona veljen korvauduttua Volkerilla, on Rudy epävarma omasta asemastaan jengin hierarkiassa, eikä hän voi olla kyseenalaistamatta Volkeria johtohahmona. Isoveljen menetys on myös ollut raskas taakka Rudyn hartioilla, mikä on viime aikoina tehnyt miehestä entistäkin epävakaisemman, kun mieltä vaivaa se, kuka veljen murhasi, tämän kunnia ja oma velvollisuus jatkaa siitä, mihin isoveli jäi.
Ja mitä tulee Rudyn menneisyyteen, hän syntyi vähävaraisen perheen toiseksi lapseksi ja hän on omasta epävarmuudestaan johtuen aina pitkälti seurannut veljeään tämän vanavedessä, mitä on tullut uusiin kokemuksiin ja elämänvalintoihin, joihin kuuluu muunmuassa päätyminen nuorena aikuisena osaksi jengiä ja sen toimintaa.