Post by rico. on Jul 17, 2017 19:11:40 GMT 2
Tervetuloa Detroits-roopelifoorumille!
Milloin, missä?
Detroits on tulevaisuuteen sijoittuva fiktiivinen foorumipohjainen roolipeli. Kaikki kaupungin tapahtumat sijoittuvat 2130-luvulle, Los Angelesiin. Kuten arvata saattaa, kaupunki ei ole täysin ennallaan ja tulevaisuus on tuonut mukanaan asioita, jotka ovat muuttaneet ihmisten elämät perinpohjin.
Suurempaa juonta Detroitissa ei ole. Pelin kehittäminen pyörii pelaajien ja hahmojen ympärillä, mutta pienempiä eventtejä järjestetään vauhdittamaan esimerkiksi juonikuvioita hahmoille.
Mikä?
Detroitsissa pelataan sekä ihmishahmoilla että detroiteilla, eli ihmisroboteilla. Detroitit luotiin alunperin korvaamaan ihmisiä erinäisten alojen töissä, kuten vaikkapa poliisin ammatissa, jotta turhilta henkilövahingoilta vältyttäisiin. Pikkuhiljaa detroitteja alkoi siirtymään muihinkin töihin ja tekoäly kehittyi vuosikymmen kerrallaan. Tiedemiehet paiskivat töitä yötäpäivää kehittääkseen toinen toistaan fiksumpia ihmisrobotteja, lopulta luoden vain pieniä siruja, joita alettiin testaamaan ihmisruumiisiin. Läpimurto syntyi, kun yksi LA:n tunnetuimmista keksijöistä, Ken Nakamachi, onnistui yhdistämään sirun ihmisen omiin hermoihin ja aivoihin. Maailman ensimmäinen suoraan ihmisruumiiseen rakennettu robotti oli syntynyt, eikä robotin runkoa tarvinnut enää rakentaa erikseen. Sirun yhdistäminen aivoihin mahdollisti sen, että detroitit saivat omat persoonat, älyn ja tahdon. Niitä ei erota ihmisistä enää mikään muu kuin siru niskassa ja virtaloota upotettuna selkään - ja joillakin tietysti puuttuvat raajat tai muut osat on korvattu metallirungoin tai laadukkain 3D-tulostein.
Kaupungissa raha on aina ollut keskeisessä asemassa ja siinä missä tekniikka kehittyi ja detroitit yleistyivät, alkoi markkinoilla liikkua hieman halvempiakin versioita siruista. Halvempi siru tarkoittaa yleensä vajaavaisempaa tietoa, eli tällaisen mustan marketin sirun saaneen detroitin äly ei ole kovinkaan yleistasoa korkeammalla. Alkuperäisillä siruilla varustellut detroitit ovat yleistiedoiltaan fiksuja, hyviä matemaattisissa aineissa ja yleensä kovinkin menestyneitä. Tällaisia detroiteja näkee esimerkiksi yritysten omistajina.
Miten?
Detroitiksi ei synnytä, detroitiksi luodaan. Detroitit ovat siis joskus eläneet tavallisen ihmisen elämää, mutta kuoltuaan heidät on syystä taikka toisesta haluttu tuoda takaisin elämään. Jotkut turvautuvat halvempiin siruihin, joillain on varaa maksaa siruista kymmeniäkin tuhansia. Halvimmat sirut asennustöineen maksavat joitakin satoja dollareita, kalleimmat voivat pyöriä jopa 30k tienoilla.
Detroitit ikääntyvät ihmisiä paljon hitaammin niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Ihmisrobotit säästyvät muistisairauksilta ja ne ovat immuuneja taudeille. Kuolemattomia ne eivät kuitenkaan ole; detroitien pitää ladata selässään olevaa akkupaneelia aina 56 tunnin välein, jotta se antaa riittävästi tehoa sydämen ja aivojen pyörittämiseen. Noin 54 tunnin kohdalla vara-akku aktivoituu (tätä ei halvemmissa operaatioissa välttämättä edes saa, tai akun kesto on puolet lyhyempi). Detroit tuhoutuu lopullisesti, kun sen vara-akku tyhjenee tai kun akkupaneelin ja sirun repii irti kehosta ja kaikki piuhat katkotaan aivojen, sydämen ja selkärangan väliltä.
Kun detroitin akku on vähissä, se yleensä sammaltaa ja puhuu sekavia, eikä koordinaatio toimi. Tätä voi olla vaikeaa erottaa vaikkapa juopuneen, sammumaisillaan olevan ihmisen käytöksestä.
Tällöin detroitin tulee hakeutua mahdollisimman nopeasti latauspisteelle, joita löytyy ripoteltuna lähes kaikkialta kaupungista (kaupoista, kirjastoista, kaduilta).
Detroitien suurin uhka on ihmiset.
2115-luvun taipeessa LA:n suurin rikosjengi tehtaili satapäisen armeijan detroiteja ja niiden aivotoiminta ohjelmoitiin agressiiviseksi. Detroitit käytännössä aivopestiin ihmiskuntaan vastaan ja niitä käytettiin aseena kaupungin pahamaineisimman gheton valtaamisessa poliiseilta. Ihmiset menettivät paljon rakkaitaan ja alkoivat pelkäämään ja vihaamaan luotuja robotteja. Kyseiseen iskuun vastattiin poliisien omalla Detroit K-7-yksiköllä, josta taas osa kaupungin asukkaista jäi kiitollisin mielin roboteille. Siitä lähtien ihmisten mielipiteet ovat olleet jakautuneita hyvinkin kriittisistä ajatuksista positiivisiin ja kiitollisiin ajatuksiin. Samana vuonna kirjattiin laki, jonka mukaan detroitien ohjelmointi on rangaistuksen uhalla kiellettyä. Siltikin sitä tapahtuu edelleen, mutta hyvin pienissä määrin.
LA:ssa on kaupunginosia, joihin detroiteilla ei ole asiaa. Näissä kaupunginosissa, yleensä rikkaimmissa, on vartiointi ja sisään yrittävät ihmisrobotit käännytetään sirunpaljastimella pois. Rahan arvo tosin näkyy tässäkin asiassa, sillä kaikkein menestyneimmät detroitit asuvat juurikin rikkaimmissa kaupunginosissa (rahalla saa ja hevosella pääsee).
Kaupungista löytyy rikollisjengejä, jotka vastustavat detroiteja. Löytyy myös detroitjengejä, jotka vastustavat ihmisiä. Kuitenkin päällisin puolin detroitit yrittävät sulautua mahdollisimman hyvin ihmisten joukkoon yhäkin lietsovat vihan takia - kuka mistäkin syystä...