Post by rico. on Jul 18, 2017 21:03:10 GMT 2
Detroit:
Detroitit voivat olla miehiä tai naisia, lapsia, aikuisia tai vanhuksia. Alle kymmenvuotiaita detroiteja harvemmin näkee, sillä harva ammattitaitoinen ja laillistettu detroit-asentaja suostuu tekemään prosessia lapsille tai alle murrosikäisille. Tällöin prosessissa täytyy yleensä ottaa huomioon lapsen kasvupyrähdykset ja aivojen kehittyminen. Sirut, jotka pystyvät keräämään tietoa yhtä nopeasti kuin lapsi asioita oppii, on lisäksi yksi kalleimpia, eikä monellakaan ole sellaiseen varaa. Lapsidetroitit ei kuitenkaan ole tavattomia, vaikkakin hyvin harvinainen näky.
Vanhuuteen kuolleita ihmisiä harvemmin suostutaan enää asennusprosessiin ottamaan, sillä yleensä tällöin ihmiskeho on jo niin vanha, että se riskeeraa prosessin toimivuuden, eikä prosessi luultavasti tuo kymmentä vuotta enempää elinaikaa tällaisille ihmisille.
Detroitin saa tehdä hahmokseen kuka vaan. Detroiteilla saa olla proteesiraajoja, mutta pelkkää metallia ne eivät voi olla, sillä ne on kuitenkin "rakennettu" ihmisruumiiseen.
Detroitit voivat harrastaa intiimejä kanssakäymisiä, mutta eivät voi lisääntyä.
Detroitit tuntevat fyysisesti ja psyykkisesti kuten ihmiset, ne ajattelevat ja kykenevät ongelmanratkaisuihin. Näihin asioihin kuitenkin vaikuttaa yksi seikka: sirut.
Halvat sirut:
Halvimmat sirut maksavat noin 100 dollarista ylöspäin asennustöineen. Näin halvat sirut tarkoittavat yleensä mustaa markettia ja harmaata taloutta. Ne tilataan ja asennetaan veroja kierrellen, eikä siruissa ole minkäänlaisia toimintatakuita, vaikka myyjä/asentaja näin vakuuttelisikin. Sirut asennetaan yleensä asiattomissa oloissa ilman kunnollisia työkaluja.
Halpa siru tarkoittaa käytännössä huonoa sirua, joka ei pysty rekisteröimään detroitin oppimaa tietoa nopeasti, eikä paljoa.
Halpa siru tarkoittaa sitä, että detroitin fyysinen tuntoaisti saattaa jäädä olemattomaksi, eikä detroit reagoi esim. kipuun.
Halpa siru tarkoittaa sitä, että detroit ei kykene empaattisiin tunteisiin normaalisti, eikä detroit ymmärrä syy-seuraus-suhteita.
Perushintaiset sirut:
Yleisimpiä sirumalleja, joita työssäkäyvien ihmisten keskuudessa ostetaan ja asennutetaan, maksavat 700 dollarista noin 5000 dollariin. Siruihin on mahdollista saada pankin takaamaa lainaa, mutta pankit ovat yleensä melko nirsoja sen myöntämisen suhteen. Yleensä lainan saa parhaiten suhteilla tai hyvillä tuloilla.
Keskivertoinen siru tarkoittaa sitä, että detroit oppii tietoa normaali ihmisen tavoin, mutta joutuu kertaamaan tietoja useasti oppiakseen ne pysyvästi.
Keskivertoinen siru tarkoittaa sitä, että detroitin fyysinen tuntoaisti on normaalin ihmisen tasolla ja se erottaa esim. kylmän kuumasta, ja reagoi kipuun.
Keskiverotoinen siru tarkoittaa sitä, että detroit kykenee empaattisiin tunteisiin ja ymmärtää tekojensa seuraukset.
Kalliit sirut:
Kalleimmat sirut maksavat 5000 dollarista jopa 30k dollariin. Kaikkein kalleimmissa siruissa maksaa eniten ehkäpä merkki, mutta niiden vakuutellaan olevan myöskin markkinoiden parhaita. Eroja kyllä löytyy tältä hintahaarukalta, mm. sirujen rekisteröimisnopeuksissa ja kalleimpia merkkejä on myös mahdollista kellottaa, eli manuaalisesti tehostaa, jotta sirusta saisi kaiken tehon irti. Tällaiset sirut ovat yleisiä esimerkiski bisnesmaailmassa yrityspomojen, ylilääkäreiden ja juridistien keskuudessa. Kalleimpiin siruihin on myös mahdollista saada pankin takaama laina, mutta varsinkin nämä sirut vaativat lähinnäkin eniten suhteita pankkimaailmaan, jotta sellainen edes olisi mahdollista.
Kallis siru tarkoittaa sitä, että detroit oppii vastaanottamansa tiedon nopeasti ja kertaamatta ja se rekisteröityy pitkäaikaisesti detroitin muistiin. Muistia voi tehostaa kertaamalla asioita esim. vuosien päästä.
Kallis siru tarkoittaa sitä, että detroitin fyysinen tuntoaisti on normaalin ihmisen tasolla, joillain ehkä hieman tavallista herkempi. Tuntee kylmän ja kuuman, reagoi kipuun.
Kallis siru tarkoittaa sitä, että detroit kykenee empaattisiin tunteisiin ja esittämään uskottavasti empaattista, koska pystyy samaistumaan oppimiinsa tunteisiin täydellisesti. Detroit ymmärtää tekojensa seuraukset ja osaa laskelmoida asioita pidemmälläkin tähtäimellä.
Käytetyt sirut:
Asentajilta on mahdollista saada myös käytettyjä siruja. Näitä näkee eniten mustilla marketeilla, ja vaikka sirut on testattu ja katsottu pääpiirteittäin toimiviksi, niissä esiintyy silti hyvin usein joitakin ongelmia.
Käytetyt sirut on irroitettu menehtyneiltä Detroiteilta jatkokäyttöä varten. Ne on halvempia ja yleisempiä mustilla marketeilla, kuin uudet sirut - varmaan sen takia, että moni myyjä myy käytettyä sirua uutena. Käytetyt sirut maksavat 70-100 dollaria.
Sirut ovat useimmiten vahingoittuneet piirilevyn puolelta, jolloin maallikon voi olla vaikea havaita vikaa paljaalla silmällä. Se voi olla kärähtänyt osa tai todella pieni hiushalkeama sirun reunassa tai keskellä. Esteettisesti vaurioituneet sirut ovat yleensä nuhjaantuneita metalli-, eli ulkopuolelta, tai niissä saattaa olla toimintaan vaikuttamattomia lommoja.
Sirun vaurioituminen saattaa vaikuttaa seuraavasti:
-Detroit ei tunne kylmää eikä kuumaa
-Detroitin tuntoaisti heikentyy muutenkin
-Detroitin oppimiskyky heikkenee
-Detroitin muisti heikkenee
-Hetkellisiä näkö- ja kuulohäiriöitä
-Pahimmissa tapauksissa epileptisiä oireita tai migreeniä
Asentajilta on mahdollista saada myös käytettyjä siruja. Näitä näkee eniten mustilla marketeilla, ja vaikka sirut on testattu ja katsottu pääpiirteittäin toimiviksi, niissä esiintyy silti hyvin usein joitakin ongelmia.
Käytetyt sirut on irroitettu menehtyneiltä Detroiteilta jatkokäyttöä varten. Ne on halvempia ja yleisempiä mustilla marketeilla, kuin uudet sirut - varmaan sen takia, että moni myyjä myy käytettyä sirua uutena. Käytetyt sirut maksavat 70-100 dollaria.
Sirut ovat useimmiten vahingoittuneet piirilevyn puolelta, jolloin maallikon voi olla vaikea havaita vikaa paljaalla silmällä. Se voi olla kärähtänyt osa tai todella pieni hiushalkeama sirun reunassa tai keskellä. Esteettisesti vaurioituneet sirut ovat yleensä nuhjaantuneita metalli-, eli ulkopuolelta, tai niissä saattaa olla toimintaan vaikuttamattomia lommoja.
Sirun vaurioituminen saattaa vaikuttaa seuraavasti:
-Detroit ei tunne kylmää eikä kuumaa
-Detroitin tuntoaisti heikentyy muutenkin
-Detroitin oppimiskyky heikkenee
-Detroitin muisti heikkenee
-Hetkellisiä näkö- ja kuulohäiriöitä
-Pahimmissa tapauksissa epileptisiä oireita tai migreeniä
Ihmiset:
Ihmisiä saa luoda roolipeliin minkä ikäisiä haluaa, naisia tai miehiä, seksuaalisuudella ei ole väliä. Ihmiset saavat olla luonteeltaan millaisia vain.
Myös tavallisilla ihmisillä voi olla raajaproteeseja, mutta ne eivät toimi läheskään yhtä hyvin kuin detroitella.